SPEKin järjestämät tapahtumat siirtyvät myöhemmin pidettäväksi

13.03.2020 13:30

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö noudattaa valtioneuvoston suosituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Siirrämme maalis- ja huhtikuulle suunnitellut tapahtumamme myöhempään ajankohtaan. Mahdollisesta toukokuun tapahtumien siirtämisestä tiedotetaan myöhemmin. Pohjois-Suomen pelastusliiton omien tapahtumien ja tilaisuuksien osalta noudatetaan SPEKin ohjeistusta.

Meille on tärkeää pitää huolta siitä, että koronaviruksen leviäminen Suomessa estetään mahdollisimman hyvin, sekä huolehtia tapahtumiemme osallistujien ja oman henkilöstön terveyden varmistamisesta. Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja päivitämme ohjeistusta viranomaisohjeiden niin vaatiessa.

Suosittelemme seuraamaan Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) ohjeita ja tiedotteita osoitteesta: https://thl.fi/fi/.

Pidetään huolta toistemme jaksamisesta ja hyvästä hengestä.

  Mukaan Pohjois-Suomen pelastusliittoon